Talven aikana on hyvä miettiä valmiiksi mitä uutta pihalle aikoo kesällä tehdä. Esimerkiksi pihan kiveyksiä ja muita rakenteita voi alkaa jo hyvissä ajoin kyselemään, koska kesällä alan yrityksissä on sesonkiaika, ja tuotteita voi joutua odottelemaan paljon kauemmin.
Myös pihakäynnin voi varata ennakkoon, näin varmistat pihasi olevan ensimmäisenä vuorossa kunhan lumet sulavat!
Teemme myös pihojen hoitoa. Esimerkiksi pihan kevätkunnostus voi sisältää lehtien haravointia, kukkapenkkien kunnostamista, rikkakasvien kitkentää ja niin edelleen, kohteesta riippuen.
Huomioi, että hoidot tehdään varausjärjestyksessä. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä!
Soita ja kysy lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti