keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Yhteistyötä

Olemme aloittamassa yhteistyöstä Viitasaarella päämajaansa pitävän Infraneliö Oy:n kanssa. Infraneliön palveluihin kuuluvat mm asfaltointi- ja kiveystyöt. Yrityksellä on myös laaja konekanta, joten pystymme jatkossa tarjoamaan entistä parempaa palvelua myös viherrakentamisen osalta. Viitasaaren Koti ja Puutarha -messuilla Infraneliön osasto on heti messualueen sisäänkäynnin luona Hurrikaanihallin edustalla. Osastolta löytyy myös meidän esitteitämme ja vähän mallikiviä. Käykäähän katsomassa, jos liikutte 24.-25.5.2014 Viitasaaren seudulla!


Eilen Viitasaarella käydessäni kävin vähän etukäteen katsastamassa miltä istutusalue Rautakauppa Mehto Oy:n edustalla näyttää. Joku pensas näyttäisi talven aikana kuolleen, mutta pääasiassa kasvit näyttivät selvinneen aika hyvin. Istutusalueelle on myös tullut tälle kesälle uusia kasveja, mm tulppaania. Kevätvuohenjuuri (Doronicum orientale) ja pikkusydän (Dicentra) aloittelevat kukintaansa. Myös ei-toivottuja kasveja alueelle on kulkeutunut. Lupiini, jättipalsami ja voikukka yrittävät vallata jalansijaa alueelta, niitä vastaan täytynee aloittaa taistelut perjantaina. Kitkemistä siis ainakin näyttäisi olevan pihapäivän ohjelmassa. Todennäköisesti siirtelen myös joitakin kasveja ja poistan kuolleet pensaat. Katsotaan löytyisikö perjantaille vielä jotakin uutta istutettavaakin.

Leppäkerttu kevätvuohenjuuren lehdellä.

Itsestään kylväytynyt orvokki ja jättipalsami taistelevat elintilasta.

Hyötytarhasta näyttäisi saaneen satoa ja pitkään. Ruohosipuli aloittelee kukintaansa.
Taustalla mustaherukka ja kuunliljaa rajaamassa aluetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti