tiistai 15. heinäkuuta 2014

Istutustöitä

Tässä kesän aikana olemme päässeet istutustöihin oman (toimiston) pihan ja Viitasaarella olevan esittelyalueen lisäksi myös asiakkaittemme pihoille ja muutamia istutuskohteita on tiedossa vielä ennen talvea. Tänä vuonna työt ovat painottuneet melko pitkälti vanhojen pihojen kunnostamiseen. Tällaisista kunnostuskohteista kannattaa muistaa hyödyntää kotitalousvähennys. Uudisrakennukset eivät ole kotitalousvähennyskelpoisia.


Toimiston seinustalla olevan istutusalueen kasvit ovat lähteneet
hyvin kasvamaan. Kuivana aikana lisäkastelu on ollut tarpeen.

Sopivaa aikaa istutustöille on koko kasvukausi, alkaen roudan sulamisesta ja päättyen maan jäätymiseen. Kasvien kannalta parasta istutusaikaa olisi kuitenkin kevät tai syksy, jolloin kasvit ovat lepotilassa. Astiataimet ovat helpointa istutettavaa, koska niitä voi istuttaa milloin vain, ja taimet istutetaan yleensä entiseen syvyyteen. Entiseen syvyyteen istuttaminen tarkoittaa sitä, että istutusalueelle kaivetaan astian kokoinen kuoppa, johon taimi asetetaan varovasti ilman suojaruukkua. Kasvualustan on kuitenkin ulotuttava syvemmälle kuin istutuskuopan. Perennoilla kasvualustan paksuus on yleensä noin 20-40 cm, perennan koosta riippuen. Istuttamisen jälkeen kasvualusta tiivistetään taimen ympäriltä varovasti ja istutusalue kastellaan huolellisesti. Kasvit hyötyvät eniten aamu- tai iltakastelusta, koska ilmankosteus on silloin suurempi, eikä aurinko kuivata juuri kasteltua maata saman tien. Kannattaa kastella mieluummin enemmän kuin vähemmän, ellei kyseessä ole tiivis  ja läpäisemätön kasvupaikka (esim allas, jossa ei ole kunnollista salaojitusta).

Istutustöitä asiakkaan pihalla.
Kastelusta on muistettava huolehtia päivittäin!

Kasvit kannattaisi istuttaa oikeille paikoilleen mahdollisimman pian niiden hankkimisen jälkeen. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Jos taimia joutuu säilyttämään ennen istuttamista kauemmin kuin pari päivää, kannattaa ne valeistuttaa. Mikäli taimet joutuvat olemaan pitkään valeistutuksessa tai "siirteessä" eli siirtoistutuksessa, kannattaa istutuspaikka muokata vastaamaan mahdollisimman pitkälti kasvin lopullisen istutuspaikan oloja. Kuitenkin hieman varjoisa paikka on valeistutukselle parempi kuin paahteinen. Lyhytaikaiseen valeistutukseen käy hyvin esimerkiksi multakasa, jonne taimet laitetaan ilman istutusastioita. Myös hiekkapeti tai kasvimaan reuna ovat yleisiä valeistutuspaikkoja. Myös valeistutuksessa olevien kasvien kastelusta tulee huolehtia. Pari päivää kasveja voi säilyttää myös sellaisenaan varjoissa paikassa. Kovin lämpimällä ja kuivalla ilmalla taimiruukuissa olevat taimet kärsivät kuivuudesta herkemmin kuin valeistutuksessa olevat.

Kasvit säilyvät jonkin aikaa hyvinä myös ruukuissaan.
Pitempään istuttamista odottamaan joutuvat kasvit
kannattaa kuitenkin valeistuttaa.

Istuttamista odottavat jalokuunliljat "juotettavana".

Myös ammattilaisella teetetyt pihan hoitotyöt ovat kotitalousvähennyskelpoisia. Tarjoamme eri tasoisia pihanhoitosopimuksia helpottamaan asiakkaittemme arkea. Voimme esimerkiksi käydä tekemässä pihallanne kevät- ja / tai syyskunnostukset joka vuosi, tai vaikkapa leikkaamassa kasvit sopivana ajankohtana. Tarvittaessa voimme tehdä niinkin kattavan sopimuksen, että käymme joka viikko leikkaamassa nurmikon jne. Mahdollisuuksia on niin monia kuin on asiakkaitakin. Hoitosopimukset siis räätälöidään aina asiakkaan pihan mukaan. Ottakaa yhteyttä, niin kerromme lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti