maanantai 24. maaliskuuta 2014

Herätys talvihorroksesta

Löysin tänään tämän kevään ensimmäiset tulppaanin alut omalta pihalta. Kaksi oli jo selvästi noussut esiin. Ainakaan kaikkia ei siis talvi ole onnistunut nujertamaan. Tällaisista pienistä yllätyksistä saa kovasti puhtia pihaa koskeville suunnitelmille, jotka ovat talven ajan olleet vaipuneena jonkinlaiseen horrokseen.

Sieltä se jo pilkistää, kevään ensimmäinen tulppaani!

Nyt olisikin sopiva aika tilata suunnitelma tai pihakäynti omalle pihalle. Lumien sulettua alkaa taas pihakäyntien aika. Ja nehän tehdään tilausjärjestyksessä, eli mitä aikaisemmin olet liikkeellä, sitä nopeammin päästään tekemään pihakäynti. Ja mitä nopeammin päästään tekemään pihakäynti, sitä nopeammin päästään myös etenemään pihan suunnittelun ja rakentamisen suhteen! Kannattaa siis olla nopea!!

Muistakaahan myös suojata alppiruusunne kevätauringolta!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kevätterveisiä Viitasaarelta

Kävin tänään työasioiden takia Viitasaarella, ja päätin samalla käydä katsomassa, miltä viime keväänä rakennettu istutusalue Rautakauppa Mehto Oy:n edustalla näyttää. Viime kesänä ja syksyllä otettuja kuvia alueesta löytyy tästä postauksesta. Lumet olivat lähes kaikki jo hävinneet, joten melkein olisi jo voinut aloittaa alueen kevätkunnostuksen. Päätimme kuitenkin vielä siirtää sitä, koska ensi viikolla pitäisi vielä talven jatkua... Ja maankin on hyvä antaa sulaa rauhassa. Istutusalueella ei ole kasveja, jotka välttämättä pitäisi suojata kevätauringolta, joten kevätkunnostuksen voi hyvin jättää tuonne huhti-toukokuulle, tai milloin se kevät sitten oikeasti tuleekin.

Yleiskuva alueesta. Kasvit näyttäisivät suurimmalta osin selvinneet hankalasta
talvesta yllättävänkin hyvin. Vaikka ei varmaan vielä passaisi mennä sanomaan...

Vuorenkilvet (Bergenia) näyttävät oikein terhakoilta.
Ei uskoisi, että on vasta maaliskuu!

Silmut erottuvat jo selvästi. Elossa siis ollaan!

Jospa tämä näkymä kesään mennessä vähän vihertyisi...
Kasvunvaraakin alueella olisi. ;)